Utö lyhyesti

Utö sijaitsee mantereelta katsottuna uloimpana Turunmaan saaristossa, aivan Saaristomeren tärkeimmän merenkulkuväylän tuntumassa. Utö on ollut vähintään 1600-luvulta alkaen luotsien, majakanvartijoiden, tullivirkailijoiden ja puolustusvoimien tukikohta. Luotsaustoiminta ja saaren sijainti väylän tuntumassa johtivat saaren vakituiseen asuttamiseen 1740-luvulla. Utö on jo oletettavasti keskiajalta lähtien ollut sesonkikalastajien suosiossa.   

Venäjän vallan aikakaudella luotsien sekä majakanvartijoiden virkojen määrä saaressa lisääntyi ja tuolloin saareen perustettiin myös pieni tulliasema. Tämän seurauksena Utön väkiluku kasvoi ja 1800-luvun lopulla saaren väkiluku kohosi noin 150 henkilöön ja kotitalouksia oli yhteensä noin 25.

Ensimmäisen maailmansodan alkaessa Venäjän armeijan vahvuutta nostettiin merkittävästi saarella. Sodan aikana Utön asukkaat olivat evakuoituna. Saaren rakennuskanta muuttui radikaalisti venäläisten toimesta, kun he purkivat vanhoja ja rakensivat uusia taloja. Lisäksi venäläiset rakensivat mukulakivitiet, joita pitkin kulki ratakiskot ammuskuljetuksia varten. Ratakiskot purettiin 1960-luvulla. Venäjän armeija ei ole ollut osana Utön historiaa enää vuoden 1918 jälkeen, mutta puolustusvoimat on ollut vahvasti läsnä Utössä aina vuoden 2005 loppuun asti, jolloin valmiuslinnake muutettiin vartiolinnakkeeksi.

Nykyään entisissä armeijan rakennuksissa asuu armeijan poislähdön jälkeen saarelle muuttaneita ihmisiä. Saarelle muuttaneita ja siellä ympärivuotisesti asuvia ihmisiä on tällä hetkellä noin 40. Utössä on koulu (luokat 1-6), kauppa ja kirjasto, jotka osaltaan mahdollistavat saaressa ympärivuotisen elämisen ja asumisen. Vanhassa kasarmirakennuksessa toimii Utö Havshotel. Kesäisin saaren väkiluku kasvaa huimasti, kun sukujuuriltaan utöläiset palaavat esi-isiensä saarelle. Kotiseuturakkaus on vahvaa ja siksipä lähes kaikki talot ovat edelleen sukujuuriltaan utöläisten omistuksessa. 

Lisätietoa Utön historiasta ja saaren nähtävyyksistä löydät Utöpromenaden – Utökävely infolehtisestä. Utökävely löytyy sähköisessä muodossa näiltä sivuilta.  

Utöläinen historioitsija Martin Öhman on kirjoittanut useita kirjoja Utöhön liittyen. Viimeisin kirja, Där Finland börjar: Utö lots- och fyrvaktarsamhälle, ilmestyi vuonna 2014. Kirjassa on kattavasti kerrottu Utön historiasta ja se on saatavilla vain ruotsinkielisenä. Kirjaa myydään Utössä ja sen voi myös tilata osoitteesta hbf@uto.fi (Utö hembygdsförening).

Lisää kirjoja Utöstä löydät Blanka-kirjastojen kokoelmasta