Utö hembygdsförening

Yhdistystoiminta oli vilkasta Utössä 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Saaressa toimi kalastusosuuskunta, marttayhdistys, merimieslähetyspiiri ja evankelinen yhdistys. Näiden toiminta tyrehtyi toisen maanilmansodan myötä ja 1950-luvun alussa saarelaisten keskuudessa alettiin kypsytellä ajatusta kotiseutuyhdistyksen perustamisesta. Saarella vakituisesti asuvat perheet ja sukujuuriltaan utöläiset halusivat säilyttää sen yhteenkuuluvuuden tunteen, joka oli ollut aiemmin saaressa toimineissa yhdistyksissä, joten tarve ja edellytykset kotiseutuyhdistykselle olivat olemassa.       

Yhdistys jätti rekisteröintihakemuksensa marraskuussa 1954 ja 18.1.1955 Utö hembygdsförening hyväksyttiin yhdistysrekisteriin.

Vielä 1960-luvun lopulla suurin osa luotseista ja majakanvartijoista, jotka työskentelivät Utössä, asuivat myös saaressa ympärivuotisesti. Tuolloin yhdistyksellä oli aktiivista toimintaa myös talvisaikaan. Uudenvuoden juhlia järjestettiin yhdistyksen talolla, Hembygdsgårdenilla. Kesällä juhlissa oli tarjoilua ja tietenkin tanssia. Kesäaikaan juhlijoiden joukossa alkoi myös näkyä yhä enemmän veneilijöitä. Aikanaan suosittu ohjelmanumero oli lasten ja nuorten balettiesitys.

Kesällä 2005 juhlistettiin 50-vuotiasta yhdistystä kesätanssien merkeissä. Juhlakomitean toimesta Hembygdsgårdenin saliin asetettiin näytteille valokuvia yhdistyksen menneiltä vuosilta.      

Vuonna 2011 yhdistys nosti esille tarpeen uudesta Utön historiikista. Yhdistyksen jäsen Martin Öhman, joka jo 1990-luvulla oli kirjoittanut Utö kirjan, otti haasteen vastaan. Martinin käsissä syntyi kirja ”Där Finland börjar – Utö lots- och fyrvaktarsamhälle”. Kirjan kustansi Vrakplundrarförlaget ja se tuli myyntiin vuonna 2014. Kirjassa pureudutaan saaren ihmisten ammatti- ja arkielämään ennen ja nyt.

Yhdistys on järjestänyt monena vuonna ja järjestää edelleen perinteiset juhannusjuhlat. Juhlissa soittaa jo lähes kulttimaineeseen noussut saarelaisten oma bändi, Bredbandet. Lisäksi heinäkuussa järjestetään kesätanssit.

Hallitus 2024-2025
Susanna Sjöman, puheenjohtaja
Ingvar Söderlund
Lina Bergman
Katriina Kerppola
Jiri Otta
Katarina Lindholm
Danjel Lindström
Axel Sjöberg, varajäsen
Annika Salazar, varajäsen